Bassovahvistimet

Bassovahvistimet
GR Bass on Gianfranco Rizzin vuonna 2014 harrastuksena perustama yritys italiasssa jonka slogan on "Respect your bass". Vuonna 2015 toiminnasta tuli elanto ja business. GRBassin filosofia on sloganinsa mukainen eli heidän vahvistimensa pyrkivät toistamaan bassosi soundin juuri sellaisena kuin se on eikä värittää sitä kuten monella vahvistinvalmistajalla on oman ominaissoundinsa mukaisesti tapana.

"Kolmekymmenisen soittourani aikana olen omistanut useita vahvistimia ja niissä kaikissa on ollut omanleimainen soundinsa. Päätin että seuraava vahvistimeni olisi sellainen jossa olisi täysin Flat EQ ja Puhdas värittämätön soundi ja vasta Halutessani mahdollisuus värittää sitä säätimillä. Koska tällaista bassovahvistinta ei löytynyt niin päätin rakentaa sellaisen. Vertaan tätä asiaa näin. Me italiassa juomme paljon vahvanmakuista espressokahvia. Jos juot koko elämäsi kahvin aina sokerin kanssa mutta seuraavan kerran kun juot maistat sitä ilman sokeria voi maku olla yllättävä, jopa shokeeraava. Mutta tämä on sen kahvin Aito Maku. Uskon vahvasti että soundi lähtee soittajan päästä, käsistä ja instrumentista, ei vahvistimesta. GR Bass - Pure sound! Respect your bass !"

-Gianfranco Rizzi   GR Bassin perustaja "
Järjestys:
Bassovahvistin on vahvistin, joka on suunniteltu vahvistamaan ja toistamaan matalia äänitaajuuksia, eli basson matalia nuotteja. Se on tarkoitettu erityisesti sähköbassoille ja akustisille bassoille. Bassovahvistimessa on yleensä erilaisia säätöjä, kuten äänenvoimakkuus, basson taajuuksien vahvistus ja sävykontrollit, joiden avulla voit muokata basson ääntä ja sointia. Tämä laite on tärkeä osa bassokitaristin tai muiden matalaa ääntä tuottavien soittajien äänimaailmaa, ja se auttaa varmistamaan, että basso kuuluu selkeästi ja voimakkaasti live-esityksissä tai äänityksissä. Valikoimastamme löydät maailman kevyimmät ja tehokkaimmat Italialaiset GR-Bass bassovahvistimet sekä NUX-bassovahvistimia ja myös muilta valmistajilta bassonuppeja ja bassocomboja. Bassocombo on bassovahvistin jossa on vahvistinosa ja kaiutin molemmat. Bassonuppi taas on bassovahvistin jossa on pelkkä vahvistinosa. Sen kanssa tarvitaan erillistä bassokaappia eli koteloa jossa on bassoelementti tai useita elementtejä. Tätä yhdistelmää kutsutaan nimellä bassokaapit.

Bassonuppi on elektroninen laite, joka on keskeinen osa basistin äänentoistolaitteistoa. Nuppi vastaa sähköisen bassosignaalin vahvistamisesta ja lähettämisestä bassokaappiin, joka sitten toistaa äänen kuulijoille. Bassonupeissa on paljon eroja kuten mm.

Teho: Bassonupit vaihtelevat teholtaan ja niiden tehomäärä vaikuttaa äänen voimakkuuteen ja kantamaan.

Kanavat: Useimmissa nupissa on useita kanavia, joita voit käyttää erilaisten ääniasetusten valitsemiseen. Tämä antaa mahdollisuuden saavuttaa puhdas tai särösoundi tarpeesi mukaan.

Säätimet: Nupit sisältävät yleensä erilaisia säätimiä, kuten basso-, keskialue ja diskanttisäätimet, joiden avulla voit hienosäätää ääntäsi haluamallasi tavalla. GR-Bass bassovahvistimissa on vielä lisänä PURE-toiminto joka ohittaa kokonaan EQ:n ja suurimman osan etuasteesta.

Sisäänrakennetut efektit: Joissain bassonupeissa on integroituja efektejä, kuten kompressoreita tai vahvistimen mallinnuksia, mikä voi lisätä äänen monipuolisuutta.

Tekniikka: Nupit voivat perustua joko putkitekniikkaan tai transistoritekniikkaan, ja kumpikin vaihtoehto tarjoaa omanlaisensa äänimaailman ja ominaisuudet. Nykypäivänä lähes kaikki vahvistimet ovat transistorivahvistimia sillä oikein rakennettuna niillä saadaan erittäin hyvä soundi ja paljon tehoa pienellä koolla ja painolla kuten esim. GR-Bass bassonupeissa.

Bassonupin oikea valinta vaikuttaa suuresti äänenlaatuun ja soittokokemukseen. On tärkeää ottaa huomioon oma musiikillinen suuntautuminen, esiintymisolosuhteet ja toivotut soundi valintaprosessissa